Aamulla tuntui ihanalta vain olla rauhassa! Ulkona sateli räntää, mutta ei haitannut. Humpsuttelin yöpaidassa pitkään, vaikka oikeasti heräsinkin jo kahdeksalta. Mitenkähän enää ei nukuta niin pitkään kuin nuorempana?

Kun pääsin vauhtiin, sain paljon aikaiseksi: Siivosin vaatekaappeja, istutin pihaan kanervia ja sain vihdoin ja viimein vertailtua kuukauden kännykkälaskuja. Olen jo pitkään ajatellut vaihtaa liittymätyyppiä ja nyt ynnäsin minuutteja ja laskin tekstarimääriä. Sen perusteella sain soitettua operaattorille ja tein mielestäni hyvän vaihdoksen. Lopulta sen hyvyyden näkee vasta sitten, kun ensimmäiset laskut ovat tulleet. Nyt ainakin olin tyytyväinen itseeni, kun sain hoidettua asian, joka olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten.

Kari ilmestyi iltapäivällä ja lähdimme kokemaan siikaverkkoja. Oli tosi kylmän oloista, puissa näkyi matkan varrella rännän jälkeistä hopeista kuorrutetta, mutta aurinkokin näyttäytyi välillä. Oli aika kaunista, vaikka puut alkavat olla kohta paikka paikoin paljaita. Veneessä piti olla pyllyn alla styroksia, muuten olisin jäätynyt siihen paikkaan.

Verkosta tuli saaliiksi noin kahden kilon painoinen siianmötky. Punnitsimme sen iänikuisella vempaimella, mutta antoi se ainakin suuntaa, jos ei nyt ihan tarkkoja lukemia.  Kala on varmaan kymmenen vuoden takaista istutuseräämme. Muistan hyvin, kun ne sinne kiikutettiin autolla pitkin ja poikin maalaisteitä pussin hölskyessä takapenkillä! Ja nyt ovat noin suuria!

 Vaikka rakastan kalaa, isojen kalojen tappaminen on minulle kauhistus. Nytkin surin otuksen kohtaloa ja sain hymähteleviä katseita veneen perätuhdolta! Tiedän, että on kaksinaamaista surra kalaa ja kohta popsia sitä suurella nautinnolla! Mutta silti tuntuu surulliselta tappaa eläimiä, vaikka olisivat sitten vain kaloja! En kyllä ikinä saa itseäni paadutettua siinä asiassa! Sormia paleli ja otimmekin verkon pois, kun on luvattu viileitä päiviä.

Illalla vain oleiltiin. Kuinka kiva onkaan viettää lomapäiviä!