Huh,huh! Työpäivä melkein ohitse. Vielä pitää illalla käydä koululla pitämässä yksi arviointikeskustelu, mutta muuten on päivän työt tehty.

Kotiin kävellessäni mietin, miten oma työni on muuttunut vuosien varrella. Nyt on 26. työvuosi menossa ja alkaessani opettajanuraa työ oli juuri sitä, mihin olin valmistunutkin eli opettamista. Vähitellen mukaan on tullut verkostoituminen eri yhteistyötahojen kanssa. Tänä päivänä tuntuu, että kuormittavinta työssäni ei ole opetustunnit vaan kaikki se muu, jota työhöni kuuluu.

Varsinkin viime vuosina mukaan on tullut tilanteita, joita ei kyllä ikinä kuvitellut aiemmin opettajan työssä näkevänsä. Yhteiskunnan muuttuminen, lama, perheiden pahoinvointi, seksuaalisuuden ylikorostuminen, hyvien tapojen haalistuminen, "Minulle kaikki nyt heti" -kulttuuri, virtuaalimaailma ja omista oikeuksista kiinnipitäminen velvollisuuksien kustannuksella tuovat aivan uusia ulottuvuuksia koulumaailmaan. Välillä tuntuu, että me opettajat yritämme hypätä liikkuvaan junaan ja pääsemme ehkä roikkumaan ovenkahvaan mutta emme sisälle asti. Onneksi täydennyskoulutus yrittää auttaa tässä asiassa, samoin uudet ohjeistukset, mutta silti sattuu tilanteita, joihin ei ole pystynyt ennalta varautumaan.

Toisaalta - eipä ole päivät koskaan samanlaisia. Kaikesta huolimatta, raskaan koulupäivänkin jälkeen, tunnen silti olevani juuri siinä työssä, jota haluan tehdä ja jossa viihdyn - kunhan ei huomenna olisi ihan samanlaisia hurjia käänteitä kuin oli tänään!