Eilen tuli "iso jytky" Soinin perussuomalaisille, mutta sainpa jytkyn minäkin:

 

Tällaisen! Suinulan messuilla oli moottorisahataiteilija Peltonen myymässä omia tuotoksiaan. Oli mm. karhuja monen kokoisia, pöllöjä ja kaloja. Minä lankesin isoon karhuun, jonka käpälissä on kala. Ristin sen eilisillan poliittisen trillerin mukaan Isoksi Jytkyksi.

Oli meillä ahertamista, että saatiin otus autoon ja autosta pois. En ostaessani tajunnut, että teos painaa aikan lailla. Mökille aion sen laittaa, mutta routimisen vuoksi sinne ei juuri nyt pääse autolla pihaan asti. Otus sai siis välisijoituspaikaksi rivitalomme varaston ovenpielen. Siinä se päivystää pihassa kulkijoita ja miettii, koska ahmaisee kalan mahaansa!

Otus pitää käsitellä ja ajattelin sen tervata. Mökit ovat mustat, joten musta karhuhan pihassa pitää olla. Kari poltti tervaa kymmenen vuotta sitten, mutta en ole varma, onko sitä vielä jäljellä. Olisihan se mukavaa tervata omalla aineella.

Nyt ei siis muuta kuin tervan hankintaan!