Tämä kevät on ollut juhlien aikaa: On ollut omia juhlia, ystävien juhlia ja eilen vietimme äitini 75-vuotispäiviä perhepiirissä. Oikea juhlapäivä on 1.6.

Oli mukavaa olla sisareni perheen ja äidin kanssa syömässä rauhassa pitkän kaavan mukaan. Minä ahmin töissä valvontavastuun päälle painaessa viidessä minuutissa sapuskat ja usein silloinkin joku härdelli sattuu kesken kaiken. Lapset ovat lapsia! Tämän vuoksi nautin suuresti, kun välillä saa aterioida rauhassa ja hiljaisuudessa.

Ensi viikonloppu on koko Suomessa juhlien aikaa. Nyt taitaa käydä pitkästä aikaa niin, että tuttavapiirissä ei ole yhtään sellaista ylioppilasta, jota lähtisimme juhlimaan. Tosin kauempana kirjoittanutta ystäväni tytärtä muistamme, mutta paikan päälle emme lähde.

Juhlat ovat mukavia. Toisaalta olisi kiva, jos niitä sattuisi harvakseltaan pitkin vuotta. Tämä kevät on ollut poikkeuksellinen ja nyt kyllä tuntuu mukavalta, kun juhlakausi on lopuillaan. Ei herkkua mahan täydeltä sentään...

--------------------------------------------

Sataa! Mittari näyttää 12 astetta. Koko päivä on ollut tosi viileä. Kävin yhdeksän jälkeen postimatkalla ja olisi saanut olla hanskat kädessä. Iltapäivällä nostin kytkintä ja tulin mökiltä tänne peltomaisemien keskelle sivistyksen pariin. Rannassa tuulikin niin, että hiukset meinasi lähteä. Ei todellakaan näyttänyt tältä: