Ukkonenhan se jytisteli eilen illalla, yöllä ja tänään iltapäivällä. Satanut on, mutta välillä myös paistanut aurinko.

Koko päivä on kulunut työn touhussa. Mummia varten on rakenneltu kaiteita rappusten viereen. Hän esitti toivomuksen, että kaiteet olisivat kaikissa jyrkemmissä rapuissa ja toive on nyt toteutettu. Minä auttelin Karia ja olen kovin ylpeä sahauksistani ja porauksistani. Kohtahan osaan mitä vaan!

Ylämökin suuret ikkunat, joissa ei ole tuuletusikkunoita lukuun ottamatta saranoita, irroitettiin ja pestiin välistä. Se on aika operaatio. Selkääni varjelen vieläkin sen verran, että pyysin meillä suursiivouksia tekevää rouvaa auttamaan ikkunoiden pesussa. Hyvä olikin, sillä homma on sen verran hankalaa, että kolmella ihmisellä se onnistui ihan hyvin. Kiva on katsella isoista ikkunoista, mutta pesu on aina oikea operaatio! Koko homman ajan ukkosti, mutta se ei juurikaan haitannut, kun olin ulkoapäin pessyt ikkunat jo viikonloppuna ja nyt tehtiin vain sisähommia.

Juhannus voisi tulla: Ikkunat näyttävät niin ihanilta ja kirkkailta, että olen koko illan niitä ihaillut. Että voi tulla hyvä mieli näin pienestä asiasta!

Illansuussa soitti huonekaluliikkeen herra. Oli tulossa tuomaan uutta patjaa. Mietiskelin kännykkä kädessäni, kuinka hän löytää perille mökille, mutta ilmeisesti ohjeet olivat hyvät, kun patja on nyt sängyssä, eikä tarvinnut edes ohjeita enempää antaa. Taisi olla miehessä suunnistajan vikaa. Palvelu oli erinomaista ja sehän on parasta mainosta liikkeelle. Tuli sellainen olo, että seuraavankin kerran käännyn heidän puoleensa, kun huonekaluliikkeen palveluksia tarvitaan.

Illalla lämmitin saunan. saunoin pitkään ja hartaasti katsellen saunan ikkunasta aalloilla leikkiviä auringonsäteitä. Niin, tämä on sitä kesän parasta aikaa: Juhannus tulossa, ihanaa suvea vielä pitkästi edessä ja kaunis luonto ympärillä!