Juhannusaatoksi oli luvattu huonoa säätä, joten päätimme lähteä aamupäivästä käymään läheisen kylän juhannustorilla, jonne meiltä oli noin 15 kilometriä. Minulla ei ollut aavistustakaan, missä päin keskustaa tori sijaitsee, mutta lähestyessämme auto- ja ihmispaljous kertoivat oikean suunnan. Saimme auton parkkiin kauemmaksi ja kävelimme torille. Siellä tiivis ihmismuuri johdatti meidät asian ytimeen: kansanedustaja Mikko Alatalo oli juhannuskeikalla!

Jäimme muiden mukana kuuntelemaan. Mikko Alatalo lauloi vanhoja hittejään, joita hän välillä sanoitti uudelleen juhannus- ja paikkakunta-aiheisiksi. Lauluja hän ryyditti letkeällä, navanalusaiheisella puhetulvalla, jota yleisö hörähdellen kuunteli. Lopuksi hän myi levyjään ja jakeli nimikirjoituksiaan.

Minusta tuntui, että olin äitini kanssa poikkeus yleisön joukossa. Minua ei Alatalon puheet juurikaan naurattaneet, vaan tunsin syvää myötähäpeää ja vaivautuneisuutta juttuja kuunnellessani. Ihmettelinkin, että miten me tällaiseen tilaisuuteen eksyttiin!

Juhannusaattoon sopii hauska tarinointi, mutta näistä puheista ainakin minä vain kiusaannuin. Lisäksi olen niin vanhanaikaninen ajattelutavaltani, että mielestäni kansanedustajalle kuuluu tietty vastuu käytöksestään. Yksityishenkilö Alatalo voi mielestäni suoltaa suustaan mitä haluaa, mutta nyt hän on kansanedustaja. Ilmeisesti kuitenkin ääniä pitää kalastella juhannusaattonakin! Ihmettelen suuresti, keiden äänillä senaattori Alatalo on valtakirjansa uusinut.

Lievästi kiukkuisena palasin mökille, mutta juhannustunnelman palautti pilven lomasta kurkistava aurinko. Aatto sujuikin tästä eteenpäin hyvässä seurassa ja musiikkikin Radio ylen ykkösellä oli monin verroin tasokkaampaa kuin torilla!