Täällä rannoilla tuikkivat tulet pimeyden keskellä. Viikolla tuntui, ettei ketään muuta ihmistä ole missään, sillä niin hiljaiset ja pimeät olivat rannat, mutta nyt viikonloppuna mökeillä on ollut vilskettä.

Sytyttelin tulia pihalle ja rantaan. Pimeyden keskellä lyhdyt ja roihut ovat niin kauniita. Vastarannalla joku ampui ylijääneitä ilotulitteitakin, vaikka se ei taida olla ihan sallittua. Tuskimpa niille muutamalle paukulle mitään lupia on haettu.

Olen mietiskellyt venetsialaiset-ilmaisua. Se ei oikein taivu supisuomalaiseen ajatusmaailmaani. Niinpä mieluimmin puhun kesän päättäjäisistä, vaikka itse asia on ihan hauska. Kun vastarannalta tuikkii tulen valo meille, se on vähän niinkuin tervehdys tuntemattomalta.

Ihana, lämmin päivä on illassa. Oikeastaan koko viikonloppu on vietetty ulkona terassilla viimeisestä kesän hehkusta nauttien. Luonnon kauneudesta huolimatta tätä päivää ovat värittäneet kyyneleet ja suru: Serkkuni kuoli vakavan sairauden jälkeen viime yönä ja tänään olen myös jutellut puhelimessa entisen oppilaani äidin kanssa, joka viikko sitten menetti poikansa sairauskohtaukseen. 

Pihan kynttilät tuikkivat heille molemmille...