Viime aikoina, oikeastaan elokuusta lähtien, työviikot ovat olleet hektisiä ja täynnä tavallisesta arjesta poikkeavia työtehtäviä. Niin mukavia kuin urheilukilpailut, konsertit, näyttelyt, retket ja koulutukset ovatkin, alan kaivata jo tavallista harmaata arkea, jolloin työviikko sisältäisi vain työjärjestyksen mukaista opetusta ilman mitään ylimääräistä.

Kaksi edellistä viikkoa on kulunut urheilun parissa: ensin oman koulun yleisurheilukisat ja sitten kunnan kisat. Uskomaton rumba viimeeksi mainitussa, kun lapsia kuskataan bussilla kolmessa eri kuljetuksessa kisapaikalle ja taas takaisin. Meinasin seota listoissani, kuka menee ja kuka tulee. Kun on pienistä kyse, piti saatella bussille ja varmistaa, että kaikki vermeet on mukana. Samalla muu luokka opiskeli jotain järkevää, kun ope juoksenteli osan kanssa bussipysäkin ja koulun väliä! Jossain kisojen välissä olin diabeteskoulutuksessa, joka oli kyllä hirveän hyvä.

Tällä viikolla olemme ehtineet luokan kanssa olla lähetysnäyttelyyn tutustumassa seurakuntatalolla ja huomenna on Kodin ja koulun päivän merkeissä patikkaretki makkaranpaistoineen. Toivovottavasti ei sada vettä. Se on suurin huoleni tämän kaatosadeviikon päätteeksi!

Viikonloppu häämöttää... Sisareni vauva syntyy joko huomenna tai lauantaina. Jännitys kihelmöi vatsan pohjassa. Kunpa kaikki sujuisi hyvin! Olen luvannut mennä huomisiltana tyttöjen kanssa yöksi heille, jos sairaalassa ei tule valmista iltaan mennessä ja isää ei kotiin kuulu.

Ensi viikko on ihan tavallista koulunpitoa. Ihanaa! Nautin jo etukäteen sitä ajatellessani.