Joulukirkossa olimme aamulla oppilaiden kanssa. Kuulimme saarnan näytelmänä, jossa pääosassa oli Betlehemin paimenten pieni lammas. Oppilaat kuuntelivat ja katselivat hiiren hiljaa. Muutenkin oli mukavaa, kun kaikki jaksoivat hyvin keskittyä koko pienen hetken eikä aikuistenkaan aika mennyt paimentamiseen. (Mikä nyt tietysti joulukertomuksen yhteydessä olisi hyvin aiheeseen sopinut!)

Kirkon kellot ovat kaikuneet eilisestä illasta tähän päivään epätavallisen paljon, onhan nyt sesonkiaika. Koululaisten joulujumalanpalveluksia on ollut yömyöhäisestä puolille päiville. Olen kuunnellut kellojen ääntä nautiskellen ja aina on pitänyt käydä kurkistamassa ikkunasta ulos samalla, kun kellot ovat lyöneet. Jotkut häiriintyvät kellojen äänestä, näin olen kuullut, mutta minut se saavat aina hyvälle mielelle.

Päivä on kulunut töiden jälkeen jouluvalmisteluja tehdessä. "Taatto, taatto läksi innoissaan.." ja minä lähdin mukaan. Löysimme kuusen, joka on jo sisällä ja äsken sen koristelin. Kuusi ei todellakaan ole mikään valioyksilö, mutta siihen pätee sama sääntö kuin kuusiin joulun alla yleensäkin: Vaatimattomammastakin koristeltuna kuoriutuu ihana joulupuu, jonka katveessa tunnelma tiivistyy. Niinpä nytkin raakku jalostui meidän omaksi joulupuuksemme.

Eilen kävi vanhin kummilapsi kylässä tuoden joulukukan. Häntä odottaa joulun jälkeen armeijan harmaat. Kiitos, Santtu, vierailusta. Lämmitti kummitädin sydäntä!

Joululoma... Niin suloinen ja odotettu!