Tulin juuri koulumme joulujuhlasta. Sali pullisteli vanhempia, lapset kihisivät jännityksestä ja kuusi säteili kilpaa näyttämön takaosassa olevien kynttilälyhtyjen kera.

Menin jo tuntia aiemmin, jotta sain rauhassa sytyttää ulkotulet ja laittaa saliin viimeisen silauksen. Kun kaikki oli kunnossa, tulikin jo ensimmäiset vieraat, 45 min.  ennen juhlan alkua! Ehkä se on merkki siitä, että koulun juhlia edelleen arvostetaan.

Itse juhla sujui hienosti. Pienimpien esitykset olivat liikuttavan aitoja: Paimenet istuivat nuotiolla pitkät sauvat huojuen. Onneksi eivät kolahtaneet toistensa päihin! Lukijat ärrää sortaen kertoivat Joosefin ja Marian matkasta ja lumihiutaleet leijailivat leveä hymy kasvoillaan tähyillen olkansa yli äitiä ja isiä. Kakkosluokan runokuoro lausui pontevasti tarinaa suurista saappaista ja ohjelman jälkeiset herrasmieskumarrukset olivat vertaansa vailla.

Meidän ohjelmanumeromme oli näytelmä "Kadonnut joulumieli", jonka varta vasten käsikirjoitin omalle luokalleni. Juoni kertoi tonttujen huolesta kiireisiä ihmisiä seuratessa. Metsän eläimilläkin tuntui olevan kova hoppu, kunnes huomattiin, että metsän kiire johtui halusta auttaa lumiselta rinteeltä pudonnutta ja loukkaantunutta vuohta. Vuohelle tuli hyvä mieli avun saannista, joten kadonnut joulumieli löydettiin. Näytelmä päättyi yhteiseen joulunviettoon tonttujen ja metsän eläinten kanssa.

Oppilaat esittivät osansa eläytyen ja näytelmä sujui loistavasti. Yhtään kömmähdystä ei tullut, joka oli tietysti oppilaille kannustava juttu. Vanhemmat olivat auttaneet maskeerauksessa ja meillä oli erityisen hieno noita ja peikko lavalla.

Itselläni oli rauhallinen ja jouluinen olo koko juhlan ajan. Pienten joulujuhla on se paras joulutunnelman luoja. Jos ei vielä viime päivien vesisateessa ole joululta tuntunut, niin tänä iltana kadonnut joulumieli todella löytyi!