Sunnuntaina kiirehdin aamulla Helsingin tuomiokirkkoon messuun. Yhdet portaat korvasin puisella luiskalla ja siellä melkein kävi hullusti. Luiska oli yllättävän jyrkkä ja puolessa välissä huomasin, että se on jäässä! Paikalleni jähmettyneenä mietin, yritänkö ylös vai laskenko kyykyssä alas. Päätin kuitenkin jatkaa ylös, kun japanilaisille turisteille en viitsinyt järjestää ylimääräistä mäkihyppytapahtumaa! Juuri ja juuri selvisin kaatumatta koettelemuksesta!

Messussa oli mukana Cantores Minores koulutusryhmien kuoro. Viitisenkymmentä pientä poikaa, joista pienimmät olivat ehkä vielä alle kouluikäisiä ja vanhimmatkin vain kolmas-neljäsluokkalaisen iässä, lauloivat  viisi laulua. Näistä varmasti haastavin oli C. Franckin Panis angelicus. Siinä viulusoolon soitti hienosti yksi kuorolaisista.

On mukava huomata, että poikakuorolaulu on isossa kaupungissa voimissaan ja jatkuvuus taattu. Vaikka pojat vielä selvästi olivat aloittelijoita, monta hyvää kuoroasiaa oli jo sisäistetty. Lisäksi ilman nuotteja laulaminen, hyvässä järjestyksessä liikkuminen ja muut ulkoiset asiat tekivät esiintymisestä ryhdikästä. Kieltämättä pienimmät pojat olivat lisäksi niin liikuttavia!

Messun liturgian ja saarnan toimitti Mark Saba. Mieleeni jäi hänen saarnastaaan yksi ajatus:"Laki raivaa tietä, evankeliumi antaa elämän." Hän tuntui pappina hyvin luontevalta ja läheiseltä, eikä murtaen puhuttu suomen kieli haitannut minua yhtään. Ehtoollispöydässä hän siunasi pienimpiä ehtoollisvieraita kauniisti ja lämpimästi.

Tuomiokirkko hohti valkoisena yllättävässä aamuauringossa vesisateisen, jopa myrskyisen viikonlopun jälkeen. Torilla oli joulukojuissa jo kova kuhina. Harmi, etten ehtinyt ajanpuutteen vuoksi siellä kuin hätäisesti pistäytymään.

Oli mukava viettää pääkaupungissa kulttuuripainotteinen viikonloppu. Ja hiukan shoppaillakin!