MUSIIKISTA JA MUUSTAKIN TAITEESTA

Olen pienestä pitäen harrastanut musiikkia. Alle kouluikäisestä olen soittanut pianoa. Ensin äiti opetti ja ekaluokan alkaessa sain oikean opettajan. Myöhemmin minulle ostettiin pianohanuri mökkisoittimeksi. Sitä soittelin, mutta en ole siitä koskaan oikein innostunut. Jo nuoresta tytöstä säestelin kuoroja ja olen käynyt konserttimatkoillakin heidän kanssaan Norjassa, Ruotsissa ja Virossa. Pianoa opiskelin 23-vuotiaaksi. Nyt sitä soittelen omaksi ilokseni kotona ja ammatikseni  koulussa lähes joka päivä. 17  vuotta tein kanttorin sijaisuuksia omassa ja lähiseurakunnissa. Nyt on oppilaanani ollut lapsia, jotka ensimmäiseksi kertovat, että olen soittanut heidän vanhempansa häät tai isoveljen ristiäiset!

Kanttorin työssä vaikeinta oli pienen lapsen hautajaiset ja mukavinta häät ja kasteet. Yleensäkin nopea siirtyminen ilosta suruun ja päin vastoin vaati opettelua. Yhtenä mieneenpainuvimpana tilaisuutena muistan kollegani vihkimisen kirkossa, missä mukana oli pappi ja hääpari, todistajina minä ja suntio. Tunnelma oli VAHVA ja käsinkosketeltavan aito! Joskus uuvuin, kun alla oli kiireinen työviikko koulussa ja viikonloppuna neljät hautajaiset, kasteita ja vihkimisiä ja tietenkin sunnuntain jumalanpalvelus. Ja maanantaina jatkui taas kouluviikko ilman yhtään välissä olevaa huilauspäivää! Lymfooman sairastamisen jälkeen läheiset päättivät, että nyt on vähennettävä hommia, sanoivat siitä minulle tiukasti ja silloin luovuin sijaistamisesta. Tosin vieläkin teen satunnaisesti niitä. 

Kuorolaulua olen harrastanut 15 vuotiaasta. Ensin lauloin nuorisokuorossa, sitten opiskeluaikana yliopistolla monissa kokoonpanoissa. Töiden alettua liityin kirkkokuoroon ja myöhemmin naiskuoroon. Välillä johdin myös lapsikuoroa.

Klassista musiikkia olen aina rakastanut. Suosikkeihini kuuluvat Sibelius, Kuula, Widor, Tsaikovski, Grieg ja listaa voisi jatkaa monta riviä.  Kuuntelen paljon YLEn ykköstä ja sieltä musiikkiohjelmia. Myös lastentunti Pikku Ykkönen lauantaiaamuna aamupalan yhteydessä kuuluu viikko-ohjelmaan. Siellä kuulee vanhat ja uudet lastenlaulut sekä ihania lastenkirjoja luettuna.

Konsertit, musiikkijuhlat, Savonlinnan ooppera moneen kertaan, Mikkelin musiikkijuhlat,  urkuviikot... Vuosien aikana on tullut monenlaiset musiikkiin liittyvät jutut koluttua. Sisaren kissa Aida sai nimensä Savonlinnassa nähdyn oopperan mukaan.  Punaisen viivan Helsingissä muistan aina siitä, kun kotiin tullessa poikettiin nakkarille syömään elämäni paras LIHAPIIRAKKA! Prahassa kuunneltiin ja katsottiin upeassa punaisessa oopperasalissa Verdin Nabucco, Tampereella Karita Mattila jne. Ihania muistoja on paljon! Aina, kun joku esittää elävää taidetta, on se sitten teatteria, musiikkia tai mitä vaan, se on mielestäni katsomisen ja kuuntelemisen arvoista!

Seminaarinmäen mieslaulajia eli Semmareita olen kuunnellut alusta asti. Se huumori jotenkin iskee yhdistettynä siistiin ja "oikeaan" mieskuorolauluun. Konserteissa olemme Karin kanssa käyneet yleensä kerran vuodessa. Nyt on menossa joku haaleampi kausi, sillä viime konsertin jälkeen ajattelin, että jospa ei ensi vuonna mentäisikään...

Kaikenkarvaista elävää musiikkia kuuntelen: Olen löytänyt itseni Souvareiden ja Tapani Kansan konserteista, Senegalin rytmien keskeltä ja Klezmer-musiikista innostuneena. Kaikki käy, jos se on huolellisesti tehtyä. Sitten on jotain, mitä inhoan. Esim. Vesa-Matti Loiria en koskaan suostuisi menemään konserttiin kuuntelemaan! Mutta ei niistä sen enempää!

Oman paikkakunnan taidetta arvostan, enkä ymmärrä, kun jotkut sanovat, ettei täällä ole mitään. Kyllä on! Meillä on mahtava taidekaupunki! Kun vain ehtisi osallistua kaikiin taidetapahtumiin, mutta aika ei aina riitä.

Kevyttä musiikkia kuuntelen autossa. Ns. tanssimusiikki on minulle kaikkein vierainta. Tosin Kari on minua siinäkin sivistänyt ja kun hän soittaa hanurilla "Ruusuja sinulle", olen ihan myyty!  Joskus saatan kotona kuunnella nostalgisia muistoja nuoruudesta: Hurriganesia, Popedaa, Suomi-rockkia ym. Musikaali Vuonna- 85 on nähty kahteen kertaan. Voisin katsoa sen vielä kolmannenkin kerran!

Taidenäyttelyissä käyn mielelläni. Vanhat mestarit, varsinkin kultakauden suomalaiset ovat sykähdyttäviä. Itse taiteilen vain kivikissoja enkä osaa mielestäni piirtää ekaluokkalaista kummemmin, mutta silti vien mielelläni oppilaat taidenäyttelyihin ja konsertteihin. Meillä on luokassa viikon tai kuukauden sävellys ja taidekuva. Nykytaidetta en ihan aina ymmärrä, mutta usein olen senkin parissa saanut ihania taide-elämyksiä! Kerran yleisönosastokirjoitukseni vuoksi, johon toimitussihteeri oli vaihtanut kärjistävän otsikon ilman lupaani, jouduin aikamoisen nykytaidekritiikin keulakuvaksi. Asia levisi aina televisioon asti. Jutun juuri oli se, etten hyväksy " taidetta", jossa rikotaan Suomen lakeja. Olen edelleen sitä mieltä, että siinä menee taiteen ja rikoksen raja!

Teatteria, varsinkin kesäsellaista, on kiva käydä katsomassa silloin, kun ehtii. Puumalassa muistan yhtenä kesänä istuneeni kesäteatterissa ventovieraiden keskellä ja miettineeni, että miten me tänne eksyttiin?

Mutta taide, kaikkinensa, on hieno ja nautittava juttu, jota ilman en osaisi elää. Tai ainakin elämä olisi kamalan köyhää!

 
Knut Silviuksen 1935 maalaama maisema isäni lapsuudenkodin rannasta Padasjoen Arrakoskelta. Taulu on minulle erittäin rakas ja on tällä hetkellä makuuhuoneen seinällä.

 
Eino Nukarisen (1987) lyijykynätyö "Komurin talon pihapiiri" on mökkipaikkakunnaltamme. Häneltä minulla on myös kaislikkotyö Kolhinselän rannalta. Entinen vanhempieni vapaa-ajanviettopaikka "Valkea pirtti" sijaitsi ihan lähellä em. rantaa.