Monena vuonna yksi pahimpia aikoja vuodestani on ollut tammikuu. Joulu - tunnelmallinen ja sisällöltään puhutteleva juhla on ollut minulle tärkeä. Syksyn loskakausi ja pimeys on johdattanut valoon ja iloon. "Jouluihmisenä" hyvästijättö tälle mukavalle juhlalle ja paluu arkeen sen jälkeen on ollut ankeaa. Tammikuu on ollut minulle vaikea kuukausi. Jos olisin masentuvaa tyyppiä, niin tässä kuussa olisin ihan hukassa.

Viime vuonna oli koulusta pitkä joululoma: Menimme töihin vasta loppiaisen jälkeen. Tänä vuonna loma oli vielä pidempi. Kas, kummaa! Ei yhtään tunnu pahalta ajatella, että huomenna alkaa työt ja tammikuuta tässä eletään.

Oikeastaa alkavalla viikolla voi jo ajatella, että tässä pahuksenmoisessa pitkäpiimäisessä kuukaudessa ollaan jo puolessa välissä. Tuntuu ihan mukavalta. En yhtään ihmettele, että vanha kansa on kutsunut joulun jälkeisiä viikkoja selkäviikoiksi tai härkäviikoiksi. Sitähän se on ollut entisaikaan: työntekoa ja raadantaa!

Kummallista, että 31 päivän kuukausia on kalenterissa kuusi muutakin, mutta vain tammikuu tuntuu niin pitkältä ja tylsistyttävältä. Minua ei ahdista maaliskuun takatalvi, ei lokakuun ravat, ainoastaan tämä talvinen pimeä kuu lumisateineen. Tosin joskus pitkä kireä pakkaskausi on tuonut mieleeni pirteyttä ja iloa, lumisadettahan inhoan.

Ehkä tästä tammikuusta tulee erilainen. Ainakin yritän tehdä siitä myönteisen. Ehkä kaikki onkin ollut vain asennoitumisesta kiinni!