"KUOLEN MIELUIMMIN VILLIELÄIMEN RAATELEMANA KUIN RATTIJUOPON YLIAJAMANA!"

Lapsuudenkodissani luonto ja sen suojeleminen oli tärkeä asia. Luonnosta ei saanut taittaa oksia ja luonnon rauhaa ei saanut häiritä. Mökilläkin muistan isän pitäneen tarkkaa huolta siitä, miten rannassa käyttäydyttiin ja miltä mökkiranta näytti järvelle: Muoviämpäreitä ym. ei saanut olla lojumassa ympäri pihaa, sillä ne näyttivät järvelle kamalilta! Rakennuksetkaan eivät saaneet erottua rumasti puuston seasta.

Pienenä kirjoitin runon sammakosta ja järven saastumisesta. Äiti lähetti sen paikallislehteen ja jonkin sivun täytteenä se julkaistiinkin. Kaloja ruokin mökkilaiturilta ja loin paheksuvia silmäyksiä suuren saarnan kera, jos joku uskalsi tulla siihen onkimaan. Olin todella iloinen, kun mökkimme oli riistan rauhoitusalueella  ja syksyisin huutelin laiturilta: "Tulkaa sorsat tänne turvaan! Täällä teitä ei ammuta."

Sama luonnon kunnioittamisen asenne minulla on vieläkin. Yritän aina liikkua luonnossa sinne jälkiä jättämättä ja omaatuntoani yritän rauhoittaa tekemällä ainakin välillä ekologisia ratkaisuja elämässäni. Käytän uusiutuvia energiamuotoja sähköni tuotannossa ja yritän lajitella jätteeni. Tosin kaupungissa se on vaikeampaa kuin maaseudulla, mikä on mielestäni kumma juttu. Taloyhtiössäni ei ole muuta lajittelua kuin bio- ja kaatopaikkajäte ja lehdet ja pahvit. Kaikki muu on sitten asukkaiden oman viitseliäisyyden varassa ja kaatopaikkaroskiin kertyy mitä kummallisempia asioita. Eli sitä viitseliäisyyttä roskien lajitteluun ei ole!

Ulkomaan matkoja lentäen emme ole tehneet tietoisesti moneen vuoteen lentämisen suuren hiilijalanjäljen vuoksi. Kari on tässä asiassa vielä minuakin tarkempi. Viikolla kävelen töihin ja harrastuksiin. Muovipusseja inhoan!

Luonto on mielestäni enemmän eläimille tarkoitettu kuin meille ihmisille. Näen punaista luontoon heitetyistä roskista ja "susikeskusteluista", joissa eläimet alistetaan ihmisen tarpeiden alle. Olen aina liikkunut luonnossa eikä karhut ja sudet ole liikkumistani koskaan rajoittaneet. Mökkimetsässä on karhu harhaillut, ilvekset hiipineet ja sudet jolkutelleet järven jäällä. Kerran olin sienessä samassa metsässä karhun kanssa. (Metsämiehet näkivät karhun, minä en.)  Valkohäntäkauriin uiminen kesällä mökkirantaan oli mieleenpainuva kokemus, samoin ilveksen jälkien perässä rämpiminen talvella. Koko päivä meni sekaisin saukon jälkien löydyttyä pihasta tai pientä varpuspöllöä katsellessa!

Luonto on eläinten koti, meille ihmisille riittäköön kaupungit, jotka saamme tuhota mielemme mukaan. Olen ylpeä, jos kuulen karhun tai suden liikkuneen jossain lähistöllä. Varovainen toki pitää olla, mutta uskon kuitenkin, että ne ihmistä väistävät. Jos eivät, niin minusta on kunniakkaampaa kuolla villieläimen raatelemana kuin rattijuopon yliajamana!

Keväällä 2010 julkaistiin tutkimus, jossa tehtiin 50 lähestymistä pannoitettuihin villeihin karhuihin. Suurimmassa osassa karhu väisti niin ajoissa, ettei ihminen havainnut sen läsnäoloa. Vain muutamassa tilanteessa se tuli lähemmäksi katsomaan poistuakseen sitten ja vain parissa kohtaamisessa ihminen näki karhun.

Kerran paikallislehdessä paheksuttiin, kun sudet olivat tappaneet hirven. Eikö tämä ole oikea luonnon kiertokulku? Metsämiehet rajoittavat hirvikantaa, mutta jos susi sen tekee, nousee hirveä haloo. Kummallista!

Sairaat petoeläimet, jotka etsivät ruokaansa vain ihmisen nurkilta, pitää tietenkin poistaa. Mutta lammasfarmari, joka ei laiduntansa aitaa pedoilta tai metsämies, joka jättää koiransa naruun yöksi ulos, saa valitella menetyksiään ihan rauhassa minun puolestani!

Suurista öljytuhoista olen kirjoittanut näillä sivuilla joskus aiemmin. Ne ovat vaikutukseltaan käsittämättömiä luonnonkatastrofeja, jotka vain lisääntyvät. Suomi on ollut onnekas, mutta pelkään, että Itämerellä ei voi aina vain olla hyvä tuuri kuljetuksissa. Itämeri on niin saastunut, että suuri öljyonnettomuus voisi olla sille lopullinen kuolinisku. Toivotaan, ettei niin käy, vaan suojelutoimenpiteet ja säädökset auttaisivat Itämerta pysymään hengissä ja toipumaan.

Luonto on minulle rauhoittumisen, ihailun ja kunnioituksen paikka. Siellä jos missä huolet unohtuu ja mielen valtaa tyyni rauha. Ihmettelyn ja tutkimisen kohteita löytyy loputtomasti ja yllätyksiä tutuissakin kohteissa. Erityisesti eläimet ovat minulle se kohde, jota seuraan suurella mielenkiinnolla. Vuosikymmeniä sitten luettuani Pattersonin ja Lindenin kirjan " Koko - puhuva gorilla" vakuutuin siitä, että ihmisen ja lähisukuisten eläinten ero on paljon pienempi kuin olen koskaan aavistanutkaa. Onko ihminen luomakunnan kruunu? Ei minun mielestäni!

Joskus mieleni valtaa Linkolamaiset ajatukset: Luonnolle ihminen on saanut aikaan vain tuhoa. Sen kannalta olisi parempi, jos meitä kaksijalkaisia ei olisi olemassakaan!