Täällä maalla rivitalomme naapurissa asui vanha setä, joka kuoli syksyllä. Tänään hänen irtain omaisuutensa huutokaupattiin.

Kun kuulin asiasta, minusta tuntui pahalta. Tänään ihmisten huutaessa tavaroita, sama paha olo jatkui. Eipä kuollut ihminen irtaimistoaan tarvi ja tuskin vähääkään välittää pilvenhattaroiden takana siitä, mitä me täällä puuhaamme. Mutta pahalta tuntui silti. Toisaalta hänen omaisestaan tuntui helpottavalta, kun tavarat oleelliseti vähenivät ja hänen työtaakkansa pieneni.

Muistan oman isoäitini sanoneen aikoinaan, että hänen mekkojaan ei saa viedä kirpputorille. En sitä silloin juurikaan miettinyt ja isäni piti huolen siitä, että mamman toive toteutui.

Jotenkin minusta tuntuu irvokkaalta ja loukkaavalta, että ihmiset tulevat hyötymään toisen kuolemasta. Hyötymistähän se on, kun yritetään saada tavaroita mahdollisimman halvalla. Ilmeisesti rahan mukanaolo minua närästää asiassa. Minun tavarani saa kuolemani jälkeen mieluusti lahjoittaa pois niitä tarvitseville köyhille, mutta huutokaupata niitä ei saa!