Hoitelin tänään taas äitini asioita. Hän halusi irtisanoa Elisan mokkulan, kun ei internettiä enää tule käytettyä. Hoidin asiaa jo pari viikkoa sitten kotoa käsin, mutta siitä ei tullut mitään, kun äidin piti olla läsnä myös. Soitimme siis tänään yhdessä Elisaan. Minä selitin ensin ja äiti kertoi itse henkilötietonsa, jotta henkilöllisyys saatiin varmistettua. Siinä vaiheessa asiakasneuvoja (vai mitä ne nyt on!) sanoi, että asian käsittelyyn menee 8 minuuttia. "Odotatteko vai soitatteko uudelleen?" Soitimme uudelleen.

Ihmettelin tätä odotusaikaa, mutta kuuliaisesti soitimme noin viidentoista minuutin päästä, jolloin äidin tietoja ei enää löytynytkään mistään. Varmuuden vuoksi vielä muistutin, että on kyse Elisan asiakkaasta, ei Saunalahden. Ei vain tietoja löytynyt! Lopulta pitkän pähkäämisen jälkeen minut ohjattiin jollekin muulle henkilölle. Hänelle piti tietenkin jonottaa 10 minuuttia.

Vihdoin, kun hän vastasi, hän kertoi olevansa Saunalahden puolelta eikä voi auttaa asiassa. Voi pyhä yksinkertaisuus! Siinä vaiheessa minulla meinasi pinna palaa. Poskilihakset jäykkänä asiallisuutta tavoitellen kysyin, mitä nyt pitäisi tehdä. Kuultuaan stoorini hän pyysi ANTEEKSI ja sanoi, että asiaa on hoidettu huonosti. Sitten hän käänsi puhelumme jonojen ohi eteenpäin Elisan puolelle. Sieltä vastasi miesääni, joka vihdoin hoiti homman varsin asiallisesti minuutissa!

Kolme puhelua ja viisi eri henkilöä, puheluaikaa yhteensä puoli tuntia! Äiti huokasi jälkeenpäin, että kyllä operaattoreilla on kikkansa pitää asiakkaista kiinni. Totta! Kun irtisanominen on näin vaikeaa, moni luovuttaa ja kiltisti maksaa edelleen turhasta palvelusta.

Huh, huh! Taas kerran otti voimille. Onneksi emme enää ole Elisan kanssa missään tekemisissä!