Kymmenen vuotta sitten sairastetun Hodgkinin taudin seurantajakson viimeiset kontrollitutkimukset ovat menossa. Perjantaina olin Taysissa kokovartalon tietokonetomografiassa. Siinä juodaan ensin suolistovarjoainetta ja sitten koneella otetaan kuvia jodivarjoaineella tehostettuna.

Juotava varjoaine oli niin kylmää, että rupesin palelemaan jo ensimmäistä kuppia kulautellessani. Asiaan vaikutti myös se, etten ollut aamulla syönyt mitään. Kokemuksesta tiesin varustautua lämpimällä villatakilla, mutta silti hampaat melkein löi loukkua koneeseen astuessani.

Ja niinhän siinä taas kävi, että suoneen laitettavaa jodivarjoainetta ei saatu sisään. Tutkimus piti tehdä natiivina. Minulla on niin huonot suonet, että lääkärikään ei onnistunut kanyylin laitossa niin, että suoni olisi kestänyt varjoaineen paineistuksen. Tällä kertaa lääkäri yritti vain viiteen eri kohtaan. Kerran Pikonlinnan aikaan nuori mieslääkäri yritti yli kaksikymmentä kertaa, ennen kuin luovutti. Silloin kädet olivat ihan kamalassa kunnossa ranteesta hauikseen asti. Olin jokseenkin narkkarin näköinen monta viikkoa! Nyt ei tuloksena ollut kuin viisi isoa mustelmaa. Onneksi en ole yhtään pistosherkkä, joten saavat aina ronkkia rauhassa.

Harmitti ihan vietävästi, kun kuvausta ei saatu kunnolla tehtyä. Menen keskiviikkona lääkäriin ja sitä ennen CT:tä täydennetään vielä ultraäänellä, jota tosin pidän vähän pilipalitutkimuksena. Vuonna 2006 saman tutkimuksen jälkeen minua juoksutettiin PETissä ja vaikka missä, kun ultraava lääkäri ei oikein erottanut liikkuvia munasarjoja suurentuneista imusolmukkeista. Toivottavasti nyt on parempi erotusdiagnostiikka!

Kun siis on "hoonot soonet", niin keskiviikkona isketään kiisseliin! Saa nähdä, mikä on tulos.