"SINUN TURVASI ON IKIAIKOJEN JUMALA, SINUA KANNATTELEVAT IANKAIKKISET KÄSIVARRET."(5. Moos. 33:27)

Tämä vanhan Raamatun käännöksen jae on minun henkilökohtainen uskontunnustukseni ristinmerkin lisäksi. Rakastan tätä Raamatun kohtaa.

Olen uskonut aina Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön, ihan pienestä lapsesta asti. Olen kasvanut kristityssä kodissa, jossa usko ja luterilainen seurakunta olivat tärkeitä asioita. Olen siis edelleen lapsen uskossani ja kasteen armossa. Ilmausta "uskoon tulo" vierastan.

Evankelisluterilainen seurakunta on ja tulee olemaan oma kotini. Tavallinen jumalanpalvelus on se, joka minua puhuttelee. Olen kiertänyt erilaisissa vaihtoehtomessuissa, mutta todennut "vanhassa vara parempi"! En halua olla aktiivinen, kun tulen kirkkoon. Haluan vastaanottaa. Sen vuoksi messut, joissa pitää hyöriä ja pyöriä, eivät puhuttele minua samalla tavalla kuin perus- jp.

Nuoresta asti olen ollut seurakunnassa mukana. Rippikouluni kävin Päiväkummussa ja sinne sitten juurruin moneksi vuodeksi. Simojoen Pekan ja kumppaneiden kanssa vedettiin monet rippikoululeirit isosen roolissa. Sieltä on jäänyt monta tuttavuutta, jotka ovat putkahdelleet esiin elämän eri vaiheissa.  (Kirstille ja Ammille terveiset!) Kristillisiin iltoihin ja soluihin kokoonnuttiin yliopistoaikoina ja työelämän alkaessa oma kotiseurakunta tuli yhä rakkaammaksi. Siellä olen toiminut mukana koko ajan, viimeiset 20 vuotta myös luottamuselimissä: ensin johtokunnissa, nyt kolme kautta kirkkovaltuutettuna ja osan ajasta myös neuvostossa. On ollut mielekästä nähdä myös seurakunnan hallinto toiminnan lisäksi.

Viime aikoina ja jo vuosikausia julkisuudessa kirkkoa ovat puhutelleet naispappeus ja homoliitot. Ne jakavat kansaa ja kirkkoa, väitetään. Minä olen väsynyt näihin "navanalusjuttuihin"! Mielestäni suvaitsevaisuus ja toisten ihmisten kunnioittaminen ovat kirkossa itsestään selviä asioita. Raamatulla ei tule lyödä ketään päähän, se on aivan liian PYHÄ kirja sellaiseen! Lisäksi on vaarallista ihmisenä asettua Jumalan asemaan tuomitsemaan. Se on Hänen yksinoikeutensa. Meidän pitäisi näiden ajatusten alta löytää se kaikkein tärkein esillä pidettävä totuus: Jumalan armo ja Jeesuksen sovitustyö.

Toivoisin, että kaikenlaiset ihmiset voisivat löytää seurakunnan, tuntea olevansa siellä turvassa ja Jumalan sekä lähimmäistensä hoidossa, huolimatta erilaisista mielipiteistä. Useat piispat ovat kirjoittaneet näistä asioista viisaita sanoja. Yhdyn uuden piispamme Irja Askolan mielipiteisiin ja olen ollut ylpeä hänestä. Piispanvihkimysjuhla oli mieleenpainuvaa seurattavaa ja hänen sanansa punnittuja. Arkkipiispa Kari Mäkinen, piispat Mikko Heikka, Wille Riekkinen ja Björn Vikström ovat myös ilmaisseet ajatuksia näistä päivän polttamista aiheista niillä sanoilla, jotka voisivat hyvin olla myös minun ajatuksiani.

Mielestäni rekisteröidyt parisuhteet voidaan siunata kirkossa. Siunataanhan jopa eläimiä ja kauppakeskuksiakin. Naispappeuskin on tänä päivänä itsestään selvä asia. Avioerot hyväksytään ja eronneita vihitään. Homoliittojen siunaaminen on ihan verrannollinen näihin. Uskon vahvasti, että parisuhteelleen siunauksen haluavat homot ovat Jumalan luomia ja he eivät voi muuttaa sukupuolista suuntaustaan. Heidän joukossaan on monia syvästi kristittyjä henkilöitä, joille parisuhteen siunaus olisi hyvin tärkeä asia. Jos homoliitot voitaisiin siunata, kirkon opetus olisi edelleen miehen ja naisen välisen koko elämän kestävän avioliiton puolesta, enkä näkisi mitään ristiriitaa tässä. Raamattu ei kerro mitään nykypäivän rekisteröidystä parisuhteesta. Yleensäkin tämä kauhea vääntö sukupuolisesta suuntautumisesta on ihan turhaa. Tämähän on vain pieni osa ihmisyyttä. Kirkolla pitää olla kanta tähän asiaan, mutta jokainen kristitty voi olla asiasta mitä mieltä haluaa ja toistemme mielipiteitä tulee kunnioittaa. Uskon, että Jumala johdattaa meitä tässäkin vaikeassa asiassa!

Päivän tunnussanalla aloitan aamuni. Usein myös kuuntelen aamuhartauden radiosta, sillä herätyskello soi juuri muutamaa minuuttia ennen hartauden alkamista.  Olen laiska Raamatun lukija, sen tunnustan ja rukouskin jää usein kesken illalla unen vallattua ajatukset. Silti luotan, että useat esirukoilijat jaksavat rukoilla, kun itse uuvun, kuten opetuslapset aikoinaan puutarhassa. Kiitos kaikille uskollisille esirukoilijoille! Itse yritän tietoisesti pitää rukouksissani kummilapset. Koen, että se on kummin tärkein tehtävä.

Koulun uskonnon tunti on se tunti, jolloin lasten kanssa ehtii ja pitää keskustella kaikista asioista. Nämä tunnit ovat olleet täynnä lapsen uskon viisautta! En koskaan haluaisi luopua tämän aineen opettamisesta. Myös hauskaa on ollut. Vuosikymmeniä sitten puhuimme kolmasluokkalaisten kanssa avioliitosta. Oppilaat kysyivät minulta, olenko naimisissa. Silloin olin niin kutsuttu sinkku ja vastasin totuudenmukaisesti, etten ole." Miksi et?" kysyttiin heti. Vastasin, etten ole löytänyt vielä sitä oikeaa. Samalla yksi poika viittasi kauheasti ja innoissaan huusi: "Me voidaan auttaa sinua etsimisessä!" Niinpä niin! Lapset ovat IHANIA!

Toivoisin, että seurakunnan tärkeä perustehtävä olisi olla tukena niille, joilla on vaikeaa. Kun menee hyvin, me pärjäämme kyllä. Itse olen kokenut paljon surua, kuolemaa, omaa ja läheisen sairautta. Näissä taisteluissa usko on ollut se ainoa voima, joka kantaa ja antaa toivon.

MINUN TURVANI ON IKIAIKOJEN JUMALA....