Viimeisen oppitunnin jälkeen kummityttöni oli oven takana kaverinsa kanssa ruinaamassa autokyytiä koulusta kotiin. Tosin ei se ruinaamista ollut, sillä olen jo syksystä lähtien tarjonnut mahdollisuuden päästä kanssani keskustaan, kun autolla aina maanantaisin koulussa olen.

Vein tytöt kotiinsa asti ja samalla katselin omakotialueen katuja, jotka kummasti ovat kaventuneet sitten viime käynnin. En ole sisareni luona vieraillut muutamaan viikkoon ja nyt tuntuu, etta kaikki pienemmät kadut ovat muuttuneet yksikaistaisiksi. Lumipenkat ovat korkeat ja saa olla tarkkana vastaantulijoiden kanssa. Yhdessä kohtaa ei olisi kyllä päässyt vastaantulevasta ohi, ellei toinen olisi kiepsauttanut pihaan pois tieltä. Saa välillä oikein sihdata, että sopii autoinensa vallirivistön väliin, jota myös tieksi ennen kutsuttiin. Kai sitä lunta nyt on niin paljon, että kaupungin laitamilla riittää pienet auratut "polut".

Keskustassamme on menossa tietyö, jonka vuosi liikennevalot eivät ole päällä. Kun yrität päästä kyseisessä paikassa tien yli, penkat estävät näkyvyyden. Siinä sitä sitten yrittää autoinensa hitaasti hivuttautua penkan takaa risteysalueelle, jotta edes näkisi, pääseekö yli. Vähän hirvittää välillä, ettei kukaan tule vauhdilla ja vie nokkaa mennessään!

Onneksi ei tarvitse autolla töihin mennä kuin maanantaisin. Käveleminen on paljon hauskempaa ja silloin mahtuu myös paremmin noille kaposille raiteille!