Joitakin vuosia sitten kimalaisten, ampiaisten ja mehiläisten määrä luonnossa laski dramaattisesti. Asiasta keskusteltiin vilkaasti tiedotusvälineissä ja ihmiset surivat marjojen ja omenoiden pölyttämisen epäonnistumista. Syitä pohdittiin. Vähitellen olemme ilmeisesti palanneet normaaliin tilanteeseen ja ainakin tänä kesänä kimalaisia, ampiaisia ja mehiläisiä on pörrännyt jopa ihan riesaksi asti, varsinkin ampiaisia.

Alkukesästä löysin ampiaisen pesiä milloin mistäkin: ulkohuussin ja  verannan katoista paraatipaikalta sekä puupinoista. Joistain paikoista, kuten huussista, ne oli pakko hävittää pois. Voi, voi! Mielelläni antaisin pörriäisten pesiä, mutta kun hyvistä pesäpaikoista emme pääse yhteisymmärrykseen!

Loppukesästä kuuntelimme illalla makuhuoneen katonnurkasta kuuluvaa hurinaa. Ampiaisten pesä oli sisäkaton yläpuolella ja helleiltana ne jäähdyttivät pesää innokkaasti. (Meillä jäähdytyksen hoiti ilmalämpöpumppu, jonka vaikutus ei varmaan peltikaton alle ampiaisille ulottunut!)

Ampiaisia eksyi sisälle asti ja niitä olen uskollisesti koko kesän kuskannut ulos kahdella paperimukilla. Nyt öiden viilentyessa pökertyneen oloisia hiljaisia otuksia on sisällä ryöminyt matoilla ja saa olla tarkkana, ettei astu päälle. Varmaan niillä tarmoa olisi kuitenkin pistämiseen vielä jäljellä!

Koivuhalon mukana tuli saunaa lämmittäessäni myös iso pesä. Onneksi ehdin puuklapin viskata kasaan takasin ja juosta lujaa, ennekuin julmistuneet asukkaat olisivat hyökänneet häiritsijän kimppuun. Kävin äsken kurkkaamassa ja siellä ne puukasassa pressun alla pesäänsä edelleen hoitivat, vaikka taisi mökki olla vähän eri asennossa kuin aiemmin. Pihakoivussakin huomasin eilen olevan oksissa riippuvan pesän.

Kyllä me kuitenkin jokseenkin hyvin samalle tontille sovitaan,  minä ja pörriäiset!