Kesäpäivän seisaus! Päivä, jolloin valoisa aika vuorokaudesta on pisimmillään. Aion valvoa myöhään ja vain nauttia valkeasta kesäyöstä. Saatanpa lukea myös Sillanpään ihanaa, verkkaisaa kuvausta vanhanajan kesästä.

Juhannussiivouksen tein eilen. Tänään kävin kaupungissa hakemassa äitini mökille juhannuksen viettoon ja samalla poikkesimme ruokakaupassa. Voi pojat, kuinka oli väkeä liikenteessä! Ostoksista päätellen näytti siltä, että kaupat ovat seuraavan viikon suljettuna.

Kaikilla mökeillä tuntuu olevan väkeä, kuten aina juhannuksena, jos on kaunis ilma. Onhan se todella mukavaa, jos voimme nauttia keskikesän juhlasta auringonpaisteessa. Niitä sadejuhliakin on muistissa lähimenneisyydestä!

Poimimme luonnonkukkia kimpuiksi tuvan pöydille. Iltapäivällä otin päiväunet pihakeinussa, tosin shaalin alla, sillä tuuli puhalsi aika viileästi, jos ei ollut suoraan auringonpaisteessa. Siinä torkkuessa alkoi todella tuntua juhannukselta.