MIUKU, SAMULIINA, AIDA, JUULIA, OLGA, OSSI, KUU JA ILLI - Siinä vasta kissapersoonat!
Kotikissa Samu tuli lapsuudenkotiini vuonna 1984 siinä vaiheessa, kun isämme oli loppukesällä kuollut ja sisareni oli vasta 13-vuotias, minä 23. Olimme nähneet kaupan ilmoitustaululla lapun kissanpennuista. Nappasimme siitä puhelinnumeron ja sitten ryhdyimme pehmittämään äitiä. Minulla oli ollut lapsuudessa Miuku-kissa, mutta isä oli kai vähän allerginen, joten vanhemmat eivät suostuneet Miukun häviämisen jälkeen uuteen lemmikkiin. Sisarellani oli kyllä ollut akvaario jo pitempään.
Ajattelin, että isän kuoleman aiheuttamaa suurta surua vähän lievittäisi sisareni kohdalla kissanpentu, mutta äiti ei ollut ihan samaa mieltä, Sanoi kuitenkin, että jos saamme selville, kenen pennut ovat, niin voihan sitä harkita. Me otimme Johannan kanssa heti puhelinluettelon ja avasimme sen summittaisesti ja SIINÄ SE OLI: numero heti ensimmäisellä sivulla! En oikein vieläkään käsitä, miten siinä niin kävi! Äidin oli "pakko" suostua, kun puhelinnumeron omistava perhe oli vielä tuttu. Niin lähdimme katsomaan ja vaihdoimme kahvipaketin pitkäkarvaiseen ruskeatabby kotikissaan, jonka nimeksi tuli Samu. Viikkojen päästä huomattiin, että se onkin tyttö ja nimeen liitettiin -liina, siis Samuliina tuli neidistä. Samu jäi myöhemmin äidin kanssa asumaan ja eli 16-vuotiaaksi.
Pitkäkarvainen kotikissa Samuliina
Itse ihastuin vuonna 1986 eräässä esittelynäyttelyssä norjalaiseen metsäkissaan, Koivuhaan Hectoriin. Sattumalta huomasin lehdessä ilmoituksen pennuista ja lähdin niitä Tampereelle katsomaan. Tämä Hector oli pentueen isä. Äiti oli noviisi Takku. Siellä ihastuin poikapentuun Siriuksen Osirikseen eli Ossiin ja niin tämä hieno norjalainen metsäkissayksilö eli kanssani muutamaa kuukautta vaille 20 vuotta vuodesta 1986 vuoteen 2006.
Ossi oli ihana kissa, väriltään ruskeatiikeri/ valkea ja tyypiltään aito norski. Alun perin ei pitänyt lähteä näyttelytoimintaan, mutta kasvattaja oli ilmoittanut koko pentueen Helsingin näyttelyyn. Siellä pentue pärjäsi hienosti ja niin minä jäin näyttelytielle. Kiersin Ossin kanssa ulkomaita myöten koko rumban läpi ja Ossi valmistui omassa rodussaan värinsä ensimmäisenä uroksena Eurooppa Premioriksi ollen 6 x VP, 12 x paras NFO-kastraatti, 10 x TP ja 6 x kategorian paras. Kerran se valittin näyttelyn parhaaksi kastraatiksi. Kävimme sen kanssa lukuisat näyttelyt Suomessa ja ulkomailla mm. Venäjällä, Tanskassa, Saksassa ja Puolassa.
Norjalainen metsäkissa EP Siriuksen Osiris (Kuva: Taito-Kuva)
Ossi oli hauska ja vaivaton kissa. Se ulkoili valjaissa ja käveli niissä aivan kuin koira. Jos pakkasta oli ulkona viittä astetta enemmän, se haistoi sen jo rappukäytävässä ja kieltäytyi tulemasta ulos. (Minä kuitenkin sen raahasin aina happihypylle, kiersimme talon ja sen se teki rivakasti astellen ja lopuksi päättäväisesti suuntasi takaisin ovelle!) Koirien kanssa se tuli hyvin toimeen, jos nämä eivät haukkuneet. Näyttelyissä se käyttäytyi hyvin ja hotellihuoneessa kiersi ensin paikat läpi ja oli sen jälkeen kuin kotonaan konsanaan. Mökillä se sai kesäisin olla vapaana ja pyydysti isot kasat hiiriä. Se raahasi niitä myös persialaisten nenän eteen, jotka kauhistuneena perääntyivät kauemmaksi, eivätkä uskaltaneet edes tasullaan koskea moisiin kummajaisiin. Ossia tämä ihmetytti kovasti!
Kerran SASin koneella lentäessämme, lentoemännät kysyivät, mitä kissalle saisi olla. Kermaa? Minä kieltäydyin kohteliaasti ja sanoin, ettei se tarvitse mitään. Kissat matkustivat aina cabinissa kanssani, en koskaan antanut niitä ruumaan. Puolassa meinasimme jäädä näyttelymatkalla taksissa raitiovaunun alle. Silloin näin elämääni "filmiltä", joten tuli todistettua sekin asia. Onneksi ehdimme alta pois. Puolalainen kuljettajamme heitti päätä taaksepäin ja hohotti tapauksen jälkeen. Me kyydissä olijat tärisimme kauhusta vielä kauan jälkeenpäin! Muistan ajatelleeni, että tänne Gdanskiin asti piti tulla kuolemaan! Länsi-Berliinissä rajalla kissa piti ottaa boxista pois ja tullimies kokeili metallinpaljastimella sen pitkän turkin läpi. Kai luuli sitä terroristikissaksi, jonka turkissa olisi voinut lymytä pommeja!
Ossi mielipaikallaan ikkunalaudalla katselemassa maailman menoa.
Ossin jälkeen meille muutti sinitabby persialaistyttö Siriuksen Q-tar eli Kuu ja myöhemmin saman rodun punahopeatabby Siriuksen Don Ädir eli Illi. Kuu inhosi Illiä ensimmäiset kuukaudet ja olin ihan huolissani, miten ne tulevat toimeen. Sitten huomasin Kuun puolustavan Illiä, jos Ossi sitä meni kiusaamaan ja kerran töistä tullessani asiat olivat kääntyneet päälaelleen: Kuu makasi selällään lattialla ja leikisti IMETTI Illiä, joka onnellisena mussutti tämän vatsakarvoja! Myöhemminkin Kuu aina puolusti Illiä, vaikka ei muuten siitä välttämättä niin kauheasti välittänytkään.
Sinitabby persialainen Ch. Siriuksen Q-tar (Kuva: Taito-Kuva)
Kuu oli luonteeltaan kuvankaunis kiukkuinen vanhapiika! Jos kaikki ei mennyt sen halujen mukaan, se osoitti mieltään! Illi sen sijaan oli ikuinen vauva, joka ripustautui heti rintakoruksi, jos istuin jonnekin. Illi oli kissoista eniten kiinni minussa, joskus ihan riesaksi asti: Kun luin lehteä, se tuli lehden päälle makaamaan, tietokoneen näppaimistölle se oli heti tunkemassa ja aamulla yritti pehmeällä tassulla avata silmäluomiani, jos en heti herännyt sen tassutteluun vatsani päällä.
Gr. Int. Ch. Siriuksen Don Ädir eli Illi (Kuva: Satu Hämäläinen)
Illi mökillä.
Kuu oli ns. vanhanaikainen, pitkänenäinen persialainen, joten näyttelykissaksi siitä ei ollut. Chanpioniksi se kuitenkin valmistui. Illin käytin Gr.Int.Campioniksi asti ja ulkomailla se kävi näyttelyissä mm. Luxemburgissa, Wienissä ja Prahassa. Wienissä siltä varastettiin paperit ja olikin aikamoinen työ saada se tullista läpi Suomeen ilman papereita. Saapuessamme Suomeen toisella puolen odotti valmiit eläinlääkärin todistamat uudet paperit, mutta tulli oli välissä. Onnistuttiin, mutta jääköön kertomatta, miten. Vaarana oli, että kissa olisi joutunut karanteeniin.
Kuu sai kaksi pentuetta. Ensin syntyi viisi, joista yksi kuoli synnytykseen. Kolme tyttöä (kaksi mustaa ja yksi ruskeatabby) ja yksi ruskeatabbyuros Siriuksen Yasmine, Yannike, Yarna ja Yerome lähtivät maailmalle. Sitten myöhemmin Kuun ja Illin pentueesta syntyi kolme tyttöä Siriuksen Hilla, Halla ja Haituva, joista Halla eli Olga palasi kolmivuotiaana kotiin omistajien muutettua Englantiin. Äiti otti sen itselleen ja Olga eli pitkän elämän äidin hyvänä kaverina.
Näyttelyharrastusta kesti 7 vuotta yhteen menoon. Se oli varma tapa pysyä köyhänä, sanoi äitini! Maailmaa nähtiin, uusiin ihmisiin ja kissoihin tutustuttiin ja paljon saatiin uusia kokemuksia. Mukava aika elämässäni!
Kolme muskettisoturia parvekkeella nautiskelemassa.
Lisäksi sisareni kissa Aida ja äidin kissa Juulia ovat liittyneet elämääni.
Nyt ei ole kissoja talossa muuta kuin patsaiden ja taulujen muodossa. Mutta muistot elää ihanista kissakavereista, jotka jo kaikki juoksentelevat autuaammilla hiirestysmailla!
