Töiden jälkeen illansuussa työtoverini ja ystäväni piipahti kyläilemässä. Aika vierähti kuin siivillä. Oli niin mukava tavata kerrankin ajan kanssa, sillä koulussa näemme pari kertaa viikossa ainaisen tohinan keskellä. Nyt oli aikaa kertoa rauhassa kesäkuulumiset, purkaa sydäntä ja parantaa maailmaa.

Joidenkin ihmisten kanssa on samalla aaltopituudella, vaikka tavattaisiin harvemminkin. Toisia näkee joka arkipäivä ja silti tuntuu, ettei vuosienkaan jälkeen oikein tunne toista. Kai se on sitä henkilökemiaa. Minulla on joitain ystäviä, joiden kanssa tapaamme vain kerran vuodessa ja joka tapaamiskerta on kuin ei kuukausia olisi välissä ollutkaan.

Oikein sielu lepäsi tänään, kun sai ystävän kanssa turista sydämen kyllyydestä. Voimaantunut olo, virkistynyt ja iloinen! Kyllä hyvät ystävät ovat kuin kallisarvoinen aarrearkku!