Sain kuin sainkin eilen siivottua vitkuttelun jälkeen :) !

Tänään iäkäs kummitätini tuli kyläilemään. Viime kesänä hän kaatui lonkkansa, jonka nivel tietenkin meni vaihtoon. Siitä lähtien elämä on ollut mutkikkaampaa. Monenlaiset kolotukset ja kivut ovat vaivanneet, ja hän on viettänyt paljon aikaa tyttäriensä luona.

Tapasimme kummitätini kanssa joitain viikkoja sitten pitkästä aikaa. Sitä ennen olimme tavanneet hautajaisissa elokuussa. Kutsuin hänet tänään uudestaan iltapäiväkahville oman äitini kanssa, joka kesän alussa täyttää 76 vuotta. Tätini on jo yli 80. Kun näitä vanhoja leidejä katselin yhdessä, niin tuli väistämättä mieleen, että nyt pitää iloita, kun he vielä ovat luonamme. Elämä on ehtoopuolella eikä koskaan tiedä, mitä sattuu. Varsinkin tapaturmat voivat olla vanhalle ihmiselle lopun alku.

Yritän soitella kummitädilleni useasti. Aika saattaa hänellä tulla välillä pitkäksi, joten puhelimessa on mukava rupatella. Ja aina juttua riittää. Tänäänkin vierähti yhdessä lähes kolme tuntia.

Vanhuuden laatua emme voi valita, tulee sitä mitä tulee. Monenlaiset vaivat kestetään, mutta kipu on se hankalin. Omille läheisilleni toivon ja rukoilen kivuttomia vanhuuden päiviä  höystettynä tyytyväisellä mielellä.