Kiirastorstaini oli aivan erilainen kuin ennen: Töiden jälkeen lähdin sadan kilometrin päähän ortopedille ja hän tutki kantapääni ja laittoi siihen kortisonia. Tyypillinen plantaarifaskiitti on vaivannut jo pari vuotta. Koska siihen ei ole "ihmeparannusta" ja vaiva katoaa aina itsekseen ennemmin tai myöhemmin, en ole asialla hötkyillyt, vaikka se on todella kipeä ollut välillä, viime aikoina päivittäin. Nyt kuitenkin sain otettua itseäni niskasta kiinni ja kävin näyttämässä lääkärille. Hän vahvisti tietoni ja kertoi  venytyksen olevan ainoa asia, joka todella vaivaan auttaa. Kortisonia pistettiin kokeeksi, mutta se ei aina auta.  Yövenytyssukkani olen jo kokeillut ja nyt sain vinkin jonkin sortin venytyslaudasta. Täytyy tutkia asiaa netistä tarkemmin. Onneksi liikkua saa vaikka kuinka.  Se ei mitenkään hidasta paranemista. Kyllä tässä on koko talvi vähän hissuteltukin.

Liikenteessä oli vilkasta ja huoltoasemien pihat täynnä autoja. Olivatkohan kaikki Kyöpelinvuorelle menijöitä?

Tulimme niin myöhään kaupunkiretkeltä, että kiirastorstain messu oli jo alkanut. Se jäi tänä vuonna kokematta. Kuuntelimme autossa katolista messua ja koulussa pidimme aivan ihanan pääsiäishartauden koko koulun kanssa. Ne olivat tänään minun hiljentymiseni.

Kotona lepuutin jalkaani sohvalla ja samalla osui katseeni ikkunaan. Sen ohi lensi viiden joutsenen parvi. Näin käy aina joskus, mutta silti se on sykähdyttävä näky joka kerta. Menen aina raiteiltani ja sydän meinaa pakahtua, kiirastorstainakin!

"Ehtoorauha on mailla,
rannoilla, kuhilailla.
Alttarin kynttilät sammuivat."
                (Aari Surakka)