Olin eilen helsinkiläisen nuorten kriisityönjohtajan Olavi Sydänmaanlakan luennolla. Tilaisuus oli otsikoitu "Auttaja vs. autettava".

Olavi Sydänmaanlakka on yksi Suomen arvostetuimmista nuoriso- ja väkivaltatyön asiantuntijoista. Hän on ollut perustamassa Aseman lapset ry:tä ja Walkers-kahviloita sekä vastaa väkivaltakierteen katkaisuohjelma Aggredin ja Kotivuoren lastenkodin toiminnasta. Kakola-ohjelmastakin hän saattaa olla tuttu.

Koulutusluento oli mielenkiintoinen ja luennoitsija osasi pitää yleisönsä hyppysissään. Ilman papereita, varsin rennosti jutustellessaan hän kuitenkin puhui vakavia sanoja huumorilla höystettynä. Päällimmäisinä asioina mieleeni kiteytyi kolme asiaa:

- Nykynuoret kokevat aikuisten asioita liian varhain. Mitä odotettavaa aikuisuudelta on, jos kaikki tärkeimmät  jutut on koettu jo 13-vuotiaana?
- "Rajat ja rakkautta" pitää näkyä tekoina, ei sanahelinänä.
- Jokaista ihmistä pitää kunnioittaa, on hänen tilanteensa sitten mikä tahansa.

Illalla Sydänmaanlakan vanhemmille suunnattu tilaisuus pyöri vanhemmuuden ympärillä. Varmasti alustus oli yhtä antoisa kuin päivälläkin. Mietiskelin itsekseni, että valitettavasti ne vanhemmat, jotka todella tarvitsevat tukea kasvatustyössään, yleensä puuttuvat näistä tilaisuuksista. Harmi! Nyt olisi ollut ainakin hyvin mahtavassa kääreessä viisita ja punnittuja sanoja meille kaikille, jotka lasten ja nuorten kanssa aikaa vietämme.