Päivä on kulunut osaksi kaupungissa: Olimme hoitelemassa äidin asioita ja sitten jaoin myös hänen lääkkeensä. Päähänpistosta poikkesin myös kampaajalla, uudella sellaisella ja hänellä sattui olemaan heti sopivasti aikaa. Niinpä hellin itseäni hetken siellä ja nyt hiuksissa on kirkastunut värisävy. Hieman nauratti, kun kampaus oli nuoren laittajansa oloinen. Olin kuin yläasteikäinen! Ihan söpöä, kun minustakin vielä saa teinitytön näköisen!

Mökille tultuani luin päivän lehdet ja sitten iskin alamökin kimppuun. Siivosin saunakamarin ja saunan eteisen juhannuskuntoon. Kannoin puukopat täyteen puita ja viikatoin pihaakin.

Päivän päätteeksi kävin äsken iltauinnilla. Vesi on ihan uitavan lämpöistä, tosin lämmintä se ei ole. Koko päivän on tuullut kovasti eikä hyttysistä ole ollut tietoakaan. Nyt tuuli on tyyntynyt jonkin verran ja kas: Itikat olivat ilta-aterialla ja uidessa inisivät pään ympärillä tuulesta huolimatta. Laitoin laiturin samalla kahdesta kohtaa varmuuden vuosi narulla kiinni ja siinä pienessä ajassa hyttyset pureskelivat paljaat nilkkani! Täytyy lähteä laittamaan niihin jotain kutinaa lievittävää.

Huomenna sataa!